Kun rakkaasta kodista tulee homehelvetti. Osa 1
Ihan tavallista lapsiperheen sairastelua
Tästä aiheesta minun on pitänyt kirjoittaa jo hyvin kauan sitten – silloin kun meidän perheelle paljastui homehelvetti koko karuudessaan. Sen prosessin läpikäyminen oli kuitenkin sen verran raskas, etteivät voimavarat riittäneet kirjoittamiseen. Silloin piti myös alkaa pitämään päiväkirjaa, kirjata ylös asioita, jotka vaikuttivat päätöksentekoon uuden talon rakennusvaiheessa, perustella materiaali- sekä rakennustekniset ratkaisut, joihin päädyin perusteellisen selvityksen jälkeen – meillä kun oli pelkän homeoireilun lisäksi kehittynyt jo kemikaaliyliherkkyys, joka pakotti tekemään poikkeavia rakentamisratkaisuja. Muistiinpanoista ja blogin kirjoittamisesta olisi voinut olla apua muille vastaavassa tilanteessa oleville. Mutta se hieman alle vuoden mittainen jakso, josta 3 kk meni shokissa ja sen perään tasan 6 kk erittäin hektistä rakentamisvaihetta, veivät mehut aivan totaalisesti. Pääsimme muuttamaan jouluaaton aattona 2016. Se oli musta, erittäin sateinen joulu ja istuessamme aattona joulupöytään, alkoi yläkerrasta vuotaa vettä keittiön seinää pitkin. Seuraavat pari vuotta meni sumussa ja taistelussa talotehtaan kanssa – parvekkeen ovet eivät pitäneet vettä. Itse asiassa tämä asia saatiin päätökseen vasta 5 vuoden kuluttua talon valmistumisesta, kun uhkasin lopulta viedä asian
kuluttaja-asiamiehen käsittelyyn. Mutta, aloitanpa koko tarinan ihan alusta asti ja jotta yhdestä julkaisusta ei tulisi liian pitkää, jaan kirjoitukseen muutamaan osaan.
Aihe on kuitenkin edelleen ajankohtainen liian monelle ja toivottavasti edes joku saa tästä jotain vinkkejä siihen, mistä lähteä alkuun, miten edetä, mihin kiinnittää huomiota jne kun epäilee kosteusvauriota kotonaan tai epäilee oman, lasten oireilun johtuvan kosteusvauriosta. Kosteusvauriot ja niiden aiheuttamat terveysongelmat ovat asia, jota ei vieläkään haluta ottaa tosissaan ja vähätellään, vaikka Suomessa sekä Ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoot että Työterveyslaitos ovat esittäneet arvion, että 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin. Tämä määrä on huima! Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksissä 2002:7 Kansanterveyslaitoksen jo 1990-luvun alussa viidellä paikkakunnalla toteuttamassa pientalojen kuntokartoitusselvityksessä havaittiin joka toisessa suomalaisessa pientalossa korjausta tai perusteellisempaa tarkastusta edellyttävä kosteusvaurio. Tehdyn selvityksen perusteella Suomessa arvioitiin tuolloin olevan noin puoli miljoonaa tarkempaa kosteusvauriotutkimusta tai korjausta kaipaavaa pientaloasuntoa. Kerrostalojen kohdalla tilanteen todettiin olevan vain hivenen paremman. Nämä tutkimukset puhuvat karua kieltä: kosteusvauriot ja niistä johtuvat homeongelmat ovat huomattavan yleisiä suomalaisissa kodeissa. Yksityisten ihmisten kodeissa ilmenevien ongelmien lisäksi homeongelmat alkoivat olla arkipäivää monilla työpaikoilla, ja esimerkiksi lieviä kosteusvaurioita on arvioitu olevan noin 60 prosentissa, ja vakavia kosteusvaurioita noin 20 prosentissa kouluista, ja yhtä hälyttäviä
tuloksia on saatu myös suomalaisten päiväkotien kunnosta. Noista ajoista tilanne on vain pahentunut, kun säästösyistä, lamasta tai perheiden tiukasta taloudellisesta tilanteesta johtuen kaikkien rakennusten korjausvelka on kasvanut koko ajan.
Meidän perheen tarina alkoi vuodesta 1997 kun muutimme silloisen mieheni ok-taloon. Saman vuoden syksynä syntyi esikoisemme. Vauva oli muuten suht terve, mutta ihottumaa oli koko ajan ja välillä se oli erittäin vaikea, kortisonia kului todella paljon. Kouluikään mennessä hän oli selvinnyt ”vain” neljällä ab-kuurilla. Kuopus syntyi reilu vuosi sen jälkeen ja hän sairasteli huomattavasti enemmän. Ensimmäisen elinvuotensa aikana ab-kuureja oli jo 7 sekä pari sairaalareissua kun hengitystieinfektiot olivat niin rajuja, ettei henki meinannut kulkea. Korvatulehduksia, ihotulehduksia ja ihottumia oli myös ja parivuotiaasta asti alkoi ihan jatkuva kuiva ärsytysyskä. Muutaman vuoden kuluttua kummallakin pojalla alkoi olla päänsärkyä harva se päivä. Mutta kun menivät niihin aikoihin hoitoon ja eskariin, niin oletettiin sen johtuvan siitä. Räkätautejakin oli useita vuodessa. Olimme hyvin tuttu näky lääkärissä. Joka kerta lähdettiin vastaanotolta joko antibiootti-, kipulääke-, kuumelääke- tai yskänlääkeresepti kourassa. Ja aina päädyttiin siihen, että ”kyllähän pienet lapset aina sairastaa”… Vaikka siis asuimme maatilalla, ei ollut liian steriiliä, pojat olivat kosketuksissa luontoon ja eläimiin, meillä oli aitoa käsittelemätöntä maitoa, omia hyvälaatuisia kananmunia, omia jauhoja, ryynejä ja hiutaleita. Tällä hetkellä jo tiedän, että ruokavaliossa olisi ollut parantamisen varaa, mutta pelkästään se ei kuitenkaan ole syynä oireisiin, joita meille kehittyi. Vuodet vieri ja oireet lisääntyivät. Päänsärky, aivosumu, järkyttävä väsymys, jatkuva yskä, ihottumat, suolisto-oireet, astmaa, kilpparin vajaatoimintaa, ruoka-aineyliherkkyyksiä, allergioita jne jne. Esikoinen ei pystynyt enää olemaan ollenkaan puiden lähellä, edes hakemaan omenaa puusta (lääkärin mielestä poika vaan oli tehnyt liikaa klappeja) ja isännälle kehittyi lehmäallergia, siis ihmiselle, joka on ikänsä ollut tekemisissä lehmien kanssa. Lääkärit eivät tunnusta yhtään mitään ”epätavallista” oiretta/sairautta, mikä liittyisi homealtistumiseen. Vain astma ja ärsytysoireet ovat niitä ”hyväksyttyjä”. Kaikki muu on vain ”toiminnallinen vaiva”, joka loppuu kun hometilasta poistutaan. Mutta kun se ei valitettavasti lopu. Sisäilmasairaista huomattava osa kertoo, että kaikkein raskainta on lopulta se, kuinka jo romuttuneeseen elämäntilanteeseen saa konkreettisen avun sijaan epäuskoisia kommentteja, leimaamista ja syrjintää. Eniten sattuu kun sanotaan, että olemme vain kuvitelleet ja kehitelleet korvien välissä itsellemme nämä kaikki oireet ja että niihin saa apua psykoterapiasta tai mielenhallintaharjoituksilla ja positiivisella asenteella. Tiedän kyllä, että mielellä on valtava vaikutus myös fyysiseen hyvin- tai pahoinvointiin. Mutta kertokaapa minulle, miten olemme voineet kehitellä oireita korvien välissä kun emme silloin edes tajunneet olevamme homeen kanssa tekemisissä? Ja miten ihmeessä jopa lapset ovat pystyneet sellaiseen mielikuvitteluun, vaikka lapsilla onkin vilkas mielikuvitus? Jälkeenpäin mikään ei ole kaduttanut enempää kuin oma tyhmyys (tai ehkä enemmänkin tietämättömyys) ja sokea luottamus lääkäreihin ja terveydenhuoltoon. Sekä se, etten ole jo huomattavan paljon aiemmin alkanut epäilemään sisäilmaongelmaa.
